KANNUSTUS, HYVÄKSYNTÄ, AUTTAMINEN? EI KUN HAUKKUMINEN JA SYYTTÄMINEN

tiistai 6. kesäkuuta 2017



On iso musta korppi, joka vie lapsen puhelinta pitävältä äidiltä, on Liberon super hero vauva, joka vie puhelimen roskiin äidiltä ja sitten on Hanna Sumari, joka painelee lastentapahtumaan vain kohdatakseen maanpäällisen helvetin, jossa lapset samaan aikaan juoksevat vapaana ja ovat vangittuina syöttötuoleihin samalla, kun äiti juttelee miehensä tai ystävänsä kanssa tai tutkii puhelimen näytöltä jotain.

Musta tuntui ihan älyttömän pahalta lukea Sumarin kaunistelematon kritiikki äitejä vanhempia kohtaan Apu -lehden blogista, jota lukee ihmiset, joilla suurimmaksi osaksi on jo aikuisia lapsia. Siis ne ihmiset, jotka ovat kasvattaneet tämän niin sanotun "paskamutsisukupolven". Ketä siis pitäisi tästä kaikesta syyttää? Vai pitäisikö syyttämisen sijaan ihan vaan vaikka kannustaa, hyväksyä, auttaa ja olla ylpeä tästä uudesta sukupolvesta, joka alati kasvavan somevainon alla uskaltaa tehdä ja viedä lapsiaan ulos syömään ja tehdä asioita toisin - uudella tavalla. Sekä ymmärtää, että maailma muuttuu ja sitä myötä myös tavat kasvattaa ja olla.

En sen enempää mene siihen, että Sumari paineli lastentapahtumaan (johon oli kutsuttu bloggaajia) vain verratakseen lapsia villieläimiin, menoa maanpäälliseksi helvetiksi ja äitejä lapsiaan hylkääviksi nykyvanhemmiksi. Mutta täytyy sitä silti hieman ihmetellä. Minä kuten hyvin moni muukin oli Hannan puolella, kun hänen ulkonäköään arvosteltiin, mutta että on sen kaiken tuen jälkeen ok yhden pienen tilanteen perusteella haukkua kaikki "nyky"vanhemmat nössöiksi hylkääjiksi, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä lastensa puolesta ja joiden lapset ovat paskasti kasvatettuja villipetoja. No ei ole ei. 

En tiedä mistä tämä uusi muoti on alkanut, että vanhemmuutta ja kasvatusta voi noin vain arvostella tietämättä asioista sen enempää. Kun niitä taustoja on ihan yhtä monta kuin on perheitäkin. On äitejä ja isiä, jotka näkevät sen vaivan ja haluavat tuoda lapsiaan ravintolaan viettämään spesiaalia aikaa yhdessä ja sitten on äitejä ja isiä, jotka näkevät sen vaivan, että raahautuvat pubiin istumaan tietämättä mitään siitä missä omat lapset ovat tai mitä he ovat tekemässä. Hanna asteli tilanteeseen, jossa jokainen vanhempi varmasti teki parhaansa, varmasti, mutta päätti silti raprtoida aiheesta rumaan ja syyllistävään sävyyn. 

Minä olen äiti, joka antaa lapsen valita kaupasta lempijugurttinsa. Minä olen äiti, joka itsekeen höpöttelee kaupassa, että "mitä tänään syötäisiin" ja "mikäs leipä tällä kertaa". Minä olen äiti, jonka lapselta tulee joskus hyviä arkiruokaideoita, kun oma pää lyö tyhjää. Minä olen äiti, joka kysyy lapselta buffetin edessä, että mitä saisi olla, koska se ulkona syöminen on spessu ja kiva juttu myös lapselle. Minä olen äiti, joka kotona laittaa ruuan pöytään kyselemättä. Minä olen äiti, jonka lapsi saa joskus raivareita ja siihen ei auta välillä mikään, ei edes "laitetaan nyt pipo ja haalari päälle ja mennään" (kiitos vaan Hanna surkeasta vinkistä!). Minä olen äiti, joka on kuullut haukkuja siitä, miten annan lapsen ravintolassa katsoa tablettia, mutta saanut vihaisia katseita myös siitä, kun lapsi ei jaksa pysyä paikoillaan. Minä olen äiti, jonka esikoinen on vauvasta asti käyttäytynyt kodin ulkopuolella kuin mikäkin kuninkaallinen (käyttäytyykö heidän lapset muuten aina täydellisesti?), mutta jonka kuopus on ensiviikoista lähtien ollut ihan täysin erilainen ja ulkonasyöminen on enemmän tai vähemmän kaaosta (sanoisiko sitä nyt sitten maanpäälliseksi helvetiksi vai Bombayn juna-asemaksi?). Minä olen äiti, joka kuopuksen syntymän jälkeen on jättänyt paljon enemmän asioita tekemättä, koska ahdistuu muiden kyttäämmisestä ja ilkeistä katseista. Minä olen äiti, joka on todella yksinäinen neljän seinän sisällä. Minä olen äiti, joka ei tarvitse enää yhtä ainutta lisää syytä tuntea huonoa omaatuntoa tai velvoitetta muuttaa kasvatusmetodeja muiden mielipiteiden takia. Minä olen äiti joka todellakin kuuluttaa hyvän käytöksen perään ja vaatii sitä ihan jokaiselta lapsesta vaariin.

Viimeiseksi haluan sanoa, että tuollaisen tilanteen kutsumista maanpäälliseksi helvetiksi on ihan helvetin törkeää ja alentavaa ihmisille, joiden elämä ihan oikeasti on sitä. Kuten aiemminkin sanoin, niin monet lapset tekisivät mitä vaan päästäkseen hieman somettavan tai juttelevan äidin kanssa ravintolaan tai edes syliin kotisohvalla. Maanpäällinen helvetti on jotain ihan muuta kuin lasten äänen täyttävä ravintola, jossa äidit voivat hyvin, koska saavat jutella ja tuulettua, samalla kun lapset viihtyvät keskenään. Käytöstavat kunniaan, mutta ensin aikusilla ja sitten lapsilla!

Mietin tämän postauksen julkaisemista pitkään ja ajattelin, ettei pidä antaa lisää näkyvyyttä jo valmiiksi klikkimieliselle postaukselle. Mutta sitten ajattelin, että jos mun postaus rohkaisisi edes yhtä äitiä olemaan välittämättä ja menemään ravintolaan lastensa kanssa, niin tämä on ollut tärkeä postaus. <3 

Mamma rimpuilee ja asikaine kirjoittivat ihan superit vastineet kohupostaukselle - suosittelen vilkaisemaan! Myös Helsingin Sanomat julkaisivat mieltä ylentävän artikkelin aiheesta - kiitos siitä!

10 kommenttia:

  1. Hyvä Aija, just näin! Täydellistä vanhempaa ei ole, eikö kukaan kaipaa enempää syyllistämistä. Hyvä teksti tämä tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Jotenkin niin outoa miten edellinen sukupolvi ihastelun sijaan päätyy aina haukkumaan sitä seuraavaa. Toivottavasti mekin muistetaan nää jutut, kun sen aika koittaa!

      Poista
  2. Just hyvä! <3

    Mä olen tällä hetkellä aika ärsyyntynyt niistä kommenteista, joissa YLEISTETÄÄN nykyvanhempien kyvyttömyyttä kasvattaa lapsia. Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Joku katkeruus noista kommenteista paistaa.

    Mut hei, Hannahan vois tähdittää uutta Suomen Supernanny -ohjelmaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Aivan käsittämätöntä soopaa. Mä olen niin kyllästynyt näihin (nimenomaan) äiteihin kohdistuvasta syyllistämisestä. Koska missään näissä kohuissa ei syyllistetä äitejä, jotka oikeasti ehkä ansaitsisivatkin pientä näpäytystä, vaan meitä ihan tavallisia äitejä, jotka tykätään lattemammailla, halutaan pitää myös itsestämme huolta (niin paljon kuin se on mahdolista) ja sometellaan sillon tällön, koska se nyt vaan sattuu olemaan 2017 -lukua. Sori, etten viuhu piiskani kanssa tuolla lapset ojossa... vissiin pitäis, koska ennen oli paremmin?

      Oih, hän olisi loistava! "Noniin Kerttu. Nyt kun oot huutanu pää punasena puolituntia, kun et suostu pukemaan, kun on kiire, niin minä sanon, että hattu päähän ja mennään." ja naps lapsi rauhottuu ja ei kun menoksi!

      Poista
  3. KIITOS!!!! Vähän jännitti alkaa lukemaan, sillä en olisi kestänyt enää yhtään Sumaria ylistävää tekstiä. Tässä tekstissä oli asiaa joka ikinen sana. Tämä voisi olla minun kirjoittamani teksti, jos osaisin pukea ajatukseni sanoiksi :) Ja halaus <3 sinulle yksinäinen äiti neljän seinän sisällä. Minulla on suunnilleen samalla ikäerolla suunnilleen saman ikäiset lapset ja tunnistan erittäin hyvin tuon, että toisen syntymän jälkeen on jotenkin enemmän tullut jäätyä kotiin kun ruokailut kahden kanssa ravintolassa voi mennä kaaokseksi ja kahdesta lähtee enemmän ääntä. Yksin kahden kanssa liikkeelle lähteminen kun vaan vaatii vähän enemmän kuin yhden. Olen huomannut kahden kanssa enemmän miettiväni sitä mitä muut ravintolassa ajattelee, jos vaikka molemmat yhtä aikaa sattuvat vaatimaan jotain ja toinen odottaessaan metelöi. Sumarin teksti sai minusa aikaan vastareaktion... päätin, että seuraavan kerran kun arastelen lähteä johonkin kahden kanssa niin menen! Hittoon arvostelu! Minä (ja varmasti lähes kaikki) vanhemmat ihan oikeasti tekevät parhaansa lasten kanssa ravintoissa ym. paikoissa ja sen on riitettävä! Se että minulla on kaksi pientä lasta ei ole syy jäädä minulle rakkaista ravintoloista ja kahviloista pois! Ei siis jäädä neljän seinän sisään vaikka joskus jännittääkin raahata koko kombo julkiselle paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista <3 On tää kyllä pyllystä kaiken kaikkiaan. Ihmettelen niitä äitejä, joilla aika kultaa muistot ihan yli äyräiden. Olen ihan varma, että 80- ja 90 -luvuilla lapset perseilivät ihan yhtä paljon, mutta kyllä nykyvanhemmat silti ovat kykenemättömiä kasvattamaan lapsia. Se on tässä maailmassa ihan sama mitä teet, koska teet kuitenkin väärin. <3

      En kyllä jätä enää ikinä menemättä mihinkään, se on ihan selvä!

      Poista
  4. Löysin hetki sitten blogisi, nyt on pakko kommentoida. Teksti oli aivan kuin omasta suustani. Ennen oli kiusallista mennä minnekään lasten kanssa, teki miten vain niin aina jollakin on valittamista. Enää en jaksa välittää mitä muut ajattelee.

    Harmittaa tämänkin äidin puolesta, kun ei taustoista voi tietää ja näin iso haloo tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei koskaan vaan voi voittaa, ihan sama mitä teet :(
      Ja siis mietin ihan samaa, että hitto miltä siitä äidistä tuntuu, joka varmasti tajuaa olevansa itse se ketä puoli Suomea nyt sättii paskaksi kasvattajaksi! Ja oikeasti siinä olisi voinut olla kuka tahansa - minä myös!!!

      Poista
    2. Ja mitenköhän toi koko tilanne tuossa on oikeesti mennyt, onko vaan kuullut osan keskustelua tms. Ja kyllä mäkin lapsilta saatan kysyä esim "saako äiti juoda nyt kahvin loppuun" eikä se oikeesti sitä tarkoita et lapsilta lupaa siihen kysyn, vaan on enemmänkin toteamus :D

      Poista