Kaikki ovat huomanneet mun huomattavan paljonkin väsähtäneen postaustahtini viimeisen muutaman kuukauden aikana. Syyt ovat tottakai ihan selkeät, mutta joku muukin ehkä hiertää enemmän pinnan alla. Tänään mietin, että mikä ihan oikeasti on syynä siihen, että läppärin ja bloggerin avaaminen on lähes aina melkein viimeisenä listalla.
- Pieni someähky. Ei ehkä edes niin kovin pienikään. Jotenkin ärsyttää välillä koko some ja tekisi mieli poistaa kaikki tilit työsähköpostia lukuunottamatta. Vähän sellanen been there done that -fiilis. Ja toki myös se fiilis, että koko some on jo niin maksettua mainosta eikä aitoa elämää enää missään kanavassa, joista ennen on imenyt inspiraatiota itseensä.
- Inspiksen puute. Kiire, ainainen sotku, kuraiset lapset, nälkä ja kiukkuiset teinit töissä eivät varsinaisesti kastele minun inspiraation kukkaa tällä hetkellä. Juuri nyt ei ole aikaakaan varsinaisesti inspiroitua. Vaikuttaahan tähän sekin, miten vaikeaa on hakea enää juuri minulle sopivaa inspistä, kun kaikki on niin sitä samaa somet pullollaan.
- Kiire. Sanomattakin selvää, että tässä elellään nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia ja jostain on nipistettävä sitä aikaa kaikelle ekstratärkeälle. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen tottakai. Kaiken llisöksi meillä on viime aikoina ollut ihan hirmusti kivaa tekemistä koko ajan, arkena ja viikonloppuisin!
- Se oravanpyörä ja tämä itseään ruokkiva tilanne. Pitkät postausvälit saavat mulle sen olon, ettei täällä enää käy kukaan lukemassa meidän kuulumisia ja ketään ei enää kiinnosta tämä kerta viikkoon päivittyvä pikkublogi. Ja tietysti tämä tilanne vain ruokkii itseään. Kun en kirjoita, niin täällä ei käydä ja kun ei käydä, niin en kirjoita. Kynnys kirjoittamiseen kasvaa aina isommaksi mitä pidempi tauko on ollut. Se vuorovaikutus lukijoiden kanssa on vähentynyt paljon ja mulla on sellainen olo ettei mun elämä voi tällä hetkellä inspiroida ketään, vaikka juuri sitä haluaisin blogillani tehdä.
- Vihdoin olen ymmärtänyt nukkumisen merkityksen myös ilta-aikaan. Ollaan arkisin menty aina 22.15 sänkyyn yhdessä ja nykyään mun silmät lurpsahtavat kiinni jo klo 22.25 aikoihin. Ei voi mitään, että se aika, jonka ennen käytin kirjoittamiseen menee nyt nukkumiseen. Niin sen oikeasti kuulukin mennä. Lomalla tämä saattaa taas muuttua, mutta nyt tarvitsen unta.
- Mulla ei ole usein ollut sydäntä tulla töistä ja mennä heti läppärin kanssa omiin oloihini. Haluan antaa lapsille aikaa ja Tuomaskin on töissä niin paljon, että sitä omaa aikaa ei vain ole saatavilla ja sitten sen miehenkin kanssa ois kiva joskus töllötellä ihan vaan vaikka telkkaria tai toisiamme.
- Vaikka nukun tosi hyvin, niin voi pojat miten väsynyt olen työpäivien jälkeen. Se on hyvä kun jaksaa ruoan laittaa pöytään ja sitten vähän hassuttaa lapsia. Useana päivänä tuokin on työn ja tuskan takana.
- Blogiscenen jatkuva muuttuminen. Enhän mä tästä enää oikein saa mitään irti. Rahaa nyt en ole hetkeen enää saanut ja omaa laiskuuttani yhteistyötkin ovat vähentyneet paljon. Enää en tiedä miten erottua joukosta ja mietin usein mikä mun juttu edes on enää. Kaikki osaavat kuvata ja perhe lifestyleblogeja on miljoonia jo Suomessakin. En halua vlogata ja instagram on ainoa sovellus mitä jaksan tai haluan käyttää. Alkaako tämä taas olemaan se vanha kunnon päiväkirja, jona se alkoikin joulukuussa 2011?
- Kuvaamisahdistus. Haluan ja rakastan kuvata, mutta junnaan tällä hetkellä pahasti paikoillaan. Kalusto on vanhaa ja aika huonoa ja taidot eivät jotenkin kehity millään osa-alueella enää. Mulle blogeissa ja omassa blogissa tärkeintä ovat kuvat - en tiedä miksi, mutta näin on ja siksi on vaikea kirjoittaa postausta julkaisuun asti, jos mulla ei ole kuvia mitä sinne lätätä ja vielä sellaisia, jotka varmana sopivat tekstin aiheeseen.
- Onhan mun elämä ollut ihan erilaista nyt kuin koko viimeisen seitsemän vuoden aikana. Olen ensimmäistä kertaa töissä seitsemään vuoteen, minulla on kaksi pientä lasta ja asun edelleen vieraalta ja uudelta tuntuvassa kaupungissa vailla vanhoja tuttuja ja läheisiä. Tottakai kaikki tämä vaikuttaa kaikkeen mitä teen tai en tee. Toki myös tähän blogiin, joka jo lähes seitsemän vuotta on antanut mulle paljon iloa eri elämäntilanteissa.
En ole heittämässä hanskoja tiskiin vielä. Odotan kesälomaa ja mahdollista inspiraation purskahdusta, jos se tulee niin kiva ja jos ei niin aika näyttää miten Mini & Me:n käy. Ensi syksynä on taas ihan uudet kuviot kaikin puolin. Jatkan nyt juuri sillä tahdilla ja fiiliksellä mikä itsestä tuntuu hyvältä ja toivon, että pysytte hengessä mukana kaikesta huolimatta.
Ps. Instagramissa @aijaii -tilillä on vielä huomisen ajan menossa lapsimessulippuarvonta! Plan Toysin kanssa yhteistyössä sain arpoa kaksi lippua yhdelle messuilijalle. Käykää etsimässä arvontakuva ja osallistukaa :) Luvassa on muuten kivaa yhteistyöjuttua Plan Toysin kanssa bloginkin puolella, kun tulin valituksi heidän prand repiksi - jes kivaa!